Sivut

tiistai 20. syyskuuta 2016

Voimavaratammi

Palasin tänään töihin sairaslomani jälkeen. Toistaiseksi positiivinen mieli tulevaisuutta kohtaan on säilynyt. Ja ennen kaikkea, olen saanut uuden toivon kipinän "paremmasta" ja sen voima onkin ihmeellinen. Sen kipinän.

Olen työskennellyt nykyisessä työpaikassani X määrän kuukausia ja vasta tänään huomasin seuraavaa:

Kissan tassun jäljet, jotka ovat painautuneet tuon perustuksen ollessa vielä märkää. Ja siitä on kauan! Joskus pitää muistaa avata silmät ja katsoa joka suuntaan, myös alas, jotta näkisi pienen pieniä yksityiskohtia. Sama pätee ehkä tähän elämäänkin. Pitää muistaa kääntää jokainen kivi ja avata jokainen ovi löytääkseen jotain, mitä on etsinyt. Tai vaikka ei olisikaan. Voi yllättyä.

Jatkaakseni tietäni "parempaan minuuteen" eli toisin sanoen rakentaakseni itselleni itseluottamusta ja uskoa omiin tekemisiini ja omaan identiteettiini, otin jälleen mallia ystäväni harjoituksista. Voimavaratammi.

Tammen voi askarrella itselleen mieluisella tavalla. Itseltäni löytyi jo valmiiksi puuta esittävä vesivärityö.

1. Juuret
Juuriin kirjoitetaan omat perusvoimavarat, asiat joista saa voimaa ja jaksamista. Asiat, joita ilman "ei voisi elää".

2. Runko
Mitä osaan, missä olen hyvä


3. Oksat
Asiat, joista nautin


4. Lehdet
Haaveet, unelmat, toiveet. Ihan mitä tahansa, pieniä tai suuria asioita.



Rungon kohta oli haastava. Siksipä siinä ei olekaan, kuin vain nuo pari hassua asiaa. Keksin sentään jotain ja olen tyytyväinen itseeni. Olen hyvä! Hyvä minä!

Osa toiveistani ovat ihan pähkähulluja ideoita. Ne eivät ehkä koskaan toteudu, mutta aina saa toivoa! Jos joskus vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei ihana ihminen! Muistathan käytöstavat, myös internetissä? <3