Perjantai pohdintaa

 On kliseisesti sanottu, että elämä on lyhyt, mutta se on totta. Vuodet kuluvat silmänräpäyksessä ja pian oletkin jo vanha. Elämä voi päättyä huomenna, viikon päästä, vuosien päästä. Koskaan ei voi tietää mitä huominen päivä tuo tullessaan. Elä jokainen päivä niin, kuin se olisi viimeinen. Totta, pitäisikin. Se on vain erittäin vaikeaa toisinaan. Pitäisi opetella ottamaan ilo irti jokaisesta hetkestä, jonka tämän pallon päällä vietän. Uskallus ei vain aina riitä siihen.

Voisinko minä ihan oikeasti repäistä ja tehdä elämästäni täydellistä? Voisinko minä nyt vain päättää, että poistan elämästäni asiat, jotka tuottavat vain pahaa mieltä? Voisinko oikeasti, vaikka mennä ja vaan irtisanoutua paskasta työstä ja kärsiä karenssia siitä hyvästä? Voisinko jäädä odottamaan sitä hetkeä, kun löydän jotain niin mahtavaa ja upeaa, jota olen etsimässä? Onhan työn tekeminen nyt osa tätä valtavaa oravanpyörää, jossa elämme. Eihän se välttämätöntä ole, mutta minä haluan tehdä töitä. Haluan tehdä työtä, josta pidän. Kunhan löydän sellaisen. Onko se välttämätön paha ensin kärsiä huonossa, jotta löytäisin parempaa? Voisinko vain irtisanoa itseni ja jäädä odottamaan ja tekemään työtä paremman eteen? Olisiko se aivan typerää? Totta kai se olisi typerää, voisi joku sanoa, mutta ovatko kaikki sitä mieltä? Tekisinkö typerän valinnan? Tottahan rahalla on myös suuri merkitys, mutta onko sen rahan merkitys niin suuri, että pitää kärsiä työssä joka pilaa mielenterveyden ja oman jaksamisen myös niihin asioihin, joista nauttii? Onko työ sen arvoista?

Elämässäni on myös toinen, jonka mielipiteitä ja toiveita pitää ottaa huomioon. Olen siirtänyt monta haavetta pois to do-listalta hänen takiaan. En ole katkera, mutta mietin onko siinäkään mitään järkeä, jos elän elämääni vain itselleni ja itseäni varten? Tietenkin parisuhteeni on minulle hyvin tärkeä asia, enkä halua tietoisesti loukata ja tehdä pahaa mieltä. Pohdiskeluni ei johda siihen, että nyt teen kaikki ne asiat joista olen haaveillut ja joiden toteuttamista olen siirtänyt, ehkä jopa peruuttanut kokonaan.
 Yksi haaveistani oli lähteä liftaamaan Eurooppaan. Tokihan voisin lähteä, mutta matka on vaarallinen ja yhteydenpito todennäköisesti satunnaista. Toinen ei ehkä kestäisi sitä, että olen tuntemattomalla tiellä. Minä ymmärrän sen hyvin. Toki omaan onnellisuuteeni liittyy vahvasti myös tämä yhteinen onni. En tietenkään ole mikään ennustaja, en voi tietää mitä vuoden päästä tapahtuu ja olemmeko kenties vielä yhdessä.

Maailmassa on hirveästi vaihtoehtoja, joita elämällään tehdä. Mutta niihin lukuisiin vaihtoehtoihin ei ole helppo tarttua. Osa niistä ovat niin lähellä, ettei niitä näe. Mitä vaihtoehtoja keksisin? Mikä olisi järkevää ja oman elämäni kannalta järkevintä? Olen aivan yksin kysymysteni kanssa, keneltä saisin vastauksia? Itseltäni? Minulla ei vieläkään ole sitä plan B:tä.