Tammen tekeminen oli kaikin puolin vaikeaa. Varsinkin minulle, negatiivisuuteen taipuvaiselle ihmiselle. Itseään on on vaikea kehua, on vaikea keksiä mitä osaan, sillä ainahan löytyy joku joka osaa paremmin. Sehän tarkoittaa sitä, että minä olen täysin epäonnistunut, enkä osaa mitään. Eihän tarkoita! Se tarkoittaa vain sitä, että meitä on erilaisia ja osaamme erilaisia asioita eri tavoin. Eikö?
Koti on myös sellainen asia, josta olen hyvin onnellinen. Olen kokenut myös asunnottomuuden menneisyydessäni. Minä olin onnekas, enkä asunut kadulla. Kaikilla ei näin ole. Kotini ei ehkä ole täydellinen, mutta pikkuhiljaa tehdään siitä sellainen. Tämän kodin katon alla asuu kuitenkin rakkaus, ja se on myös hyvin tärkeä osa sitä, miksi koti on yksi voimavaroistani. Liittynee toki yhteen parisuhteen kanssa.
Ystävät ovat myös yksi voimavara. Minulla ei ole montaa ystävää, mutta nekin ovat kultaakin kalliimpia. Olen melko huono pitämään yhteyttä ihmisiin, en jaksa small talkia ja soittamista vältän, kuin ruttoa. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta olen onnekseni saanut elämääni ystäviä, jotka ymmärtävät ettei kyse ole siitä, ettenkö haluaisi pitää yhteyttä. En vain osaa, mutta kun tapaamme tai otamme kontaktia toisiimme, on kaikki niin kuin ennenkin ja voimme jutella asioista joihin olemme viimeksi jääneet. Yritän olla myös tukena ja turvana aina, kun minulta sellaista pyydetään. Odotan myös vastavuoroisuutta ja sitä, ettei ystävyyssuhde ole sitä, että minä olen toisen psykologi ja minun ongelmiani ja mietteitäni ei kuuntele kukaan. Moisiakin on ollut aika paljon tässä elämän varrella.
Runkoon kirjoitetaan asioita, joissa olen hyvä. Se oli erityisen vaikeaa ja siksi siinä onkin vain muutama asia. Lisäilen niitä myöhemmin, kun keksin lisää. Piirtämisessä olen hyvä. Olen aina ollut. En paras, mutta hyvä. Mielestäni jokainen ihminen osaa piirtää, ja peruskoulun kuvaamataito on lähinnä luovuuden tappamista. Miten asiaa, joka on mielipidekysymys, voidaan arvostella numeroin? Tämä onkin hauska ja ristiriitainen mielipide itseltäni, sillä itseeni kohdistan usein negatiivisuutta ja "en osaa". Osaanhan minä, ja jopa peruskoulun arvosanojen pohjalta taidan olla ihan hyvä.
Kirjoittaminen on myös yksi taitoni. En ole vuosiin kirjoittanut juuri mitään, mutta aijemmin paljonkin muunmuassa runoja, novelleja, päiväkirjaa ja asiatekstejä. Nyt on aika palata kirjoittamisen pariin tämän blogin muodossa. Onhan se kuitenkin yksi taitoni. Huomaan itse näissä blogiteksteissäni sen, etten ole kirjoittanut ties koska viimeksi. Pikkuhiljaa.
Valokuvaustakaan en ole tehnyt pitkään aikaan. Inspiraatio on ollut hukassa kaikenlaisen tekemisen suhteen ja olen tyytynyt vain murehtimaan keskinkertaisuuttani ja osaamattomuuttani. Järjestelmäkamera on pölyttynyt kaapissa odottaen sitä päivää, jolloin olen virkeämpi tekemään asioita joista oikeasti nautin. Toki kuvauksessa on omat haasteensa, sillä tarvitsen kunnollisen kuvanmuokkausohjelman ja toimivan tietokoneen sen toveriksi. Mutta, osaan kuitenkin kuvata. Tiedän miten käyttää hyväksi luonnonvaloa ja mistä suunnasta valon pitää osua, jotta kuvasta tulee mieleinen. Tiedän kamerani toiminnot ja miten käyttää niitä. Olen siis hyvä! En mikään valokuvaaja, mutta hyvä!
Oksat sisältävät asioita, joista nautin. Taide, värit, yhdessä olo, eläimet, matkustaminen...
Olen unohtanut tehdä asioita, joista nautin. Olen keskittynyt asioihin, jotka eivät tuota iloa ja niiden pyörittelemiseen päässäni. Esimerkiksi työni, josta en todellakaan pidä. Mietin sitä joka ikinen päivä. Mietin kaikkia tekemättömiä töitä kotona ja lopulta en saanut aikaiseksi tehdä millekään mitään ja itkin vain. Elämässä pitää olla iloa ja tehdä asioita, joista nauttii ja iloitsee. Kaikki ei aina voi olla kivaa, mutta edes yksi pieni asia päivässä tekee ihmeitä. Kun on voimaa, jaksaa kannatella paremmin myös huonoa. Jaksaa pitää yllä liekkiä huonoinakin aikoina.
Sain burn outin tästä syystä. Sairaslomallani pohdin, mitä tekisin, mikä olisi tulevaisuuteni suunta ja lähdin tavoittelemaan sitä. Ihan ensimmäiseksi otin tavoitteekseni sen, että löydän mielekkään työn ja ehkäpä yhdistäisin siihen opinnot. Otin yhteyttä erääseen tahoon ja sovin tapaamisen. Huomenna selviää lisää asioita, jotka viitoittavat tietäni. Tai ainakin saan apua pohdintoihini. Vaikka mikään ei ole varmaa, parani mieli hetkessä - minulla on toivoa paremmasta!
Lehtiin kirjoitettiin unelmia. Unelmat voivat olla pieniä, suuria, keskikokoisia. Järkeviä tai pähkähulluja, Saavutettavissa olevia asioita, tai saavuttamattomissa olevia. Elämä ei ole mitään ilman pienen pieniä unelmia. Joku voi unelmoida uudesta sohvasta, maailman täydellisimmästä sohvasta ja joku toinen avaruusmatkasta. Näitä ei tarvits sen kummemmin avata, jokainen saa, ja voi unelmoida mistä haluaa. Unelmat eivät ole määriteltävissä eikä kukaan voi sanoa mistä saa unelmoida. Ehkä ne joskus toteutuvat.
Ihmisen elämä on kuin kasvava puu. Juuret pitävät tiukasti maassa ja kanavoivat ravinteet lehtiin asti ja myös varastoivat sitä. Runko on rakennuspalikka, joka kasvaa ja pitää puun tukevana. Osaamiseni ovat juurikin näitä palikoita. Osaamista voi myös kehittää ja kasvattaa opettelemalla uusia taitoja. Oksat ovat yhtä tärkeä osa, kuin runko ja juuret. Oksista kasvavat lehdet, oksat ovat osa runkoa ja osa kokonaisuutta joka luo puusta yksilöllisen ja ylvään. Asiat joista nautin, ovat tärkeitä osia ylläpitämään osaamistani sekä mielenkiintoani elämään. Lehdet huojuvat tuulessa, niitä on paljon ja eri kokoisia ja värisiä. Puut tiputtavat lehtensä sykysyisin ja ne kasvavat jälleen takaisin keväällä - kuten unelmat. Unelmat muuttuvat, putoavat pois ja uusia tulee tilalle.
Elämän kiertokulku.
Kuvat tarjosi googlen kuvahaku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei ihana ihminen! Muistathan käytöstavat, myös internetissä? <3